Tuusulalainen Martti Vaittinen on luonut kotitilalleen elinympäristöjä, missä viihtyvät lukuisat kasvi- ja eläinlajit. Laskeutusaltaat ja suojavyöhykkeet parantavat vesistöjen tilaa.

 

Tilan pellot rajautuvat Vuohikkaanojaan, joka laskee Rusutjärvestä Tuusulanjärveen. Vuohikkaanojaa ja viljelysten läpi kulkevaa valtaojaa reunustavien suojavyöhykkeiden yhteispinta-ala on 2,2 hehtaaria, mikä on paljon tilan kokoon suhteutettuna. Vyöhykeleveys on keskimäärin 15, paikoin jopa 30 metriä. Ympäristönsuojelu oli pääsyy vyöhykkeiden perustamiseen vuosituhannen vaihteessa. ”Tämä vesistö on ollut minulle tärkeä lapsesta saakka, kalamies kun olen”, Vaittinen lausahtaa puron rannassa helmikuussa 2020.

Martti Vaittinen on istuttanut tilalleen paljon tammia ja metsälehmuksia.
Martti Vaittinen on istuttanut tilalleen paljon tammia ja metsälehmuksia.

Suojavyöhykkeet ovat tulleet tilalle jäädäkseen. Kokemukset niistä ovat olleet myönteisiä niin maiseman, luonnon kuin maataloudenkin kannalta. Luonto kiitti suojavyöhykkeistä jo ensimmäisellä viiden vuoden sitoumuskaudella. ”Ojan varteen syntyi valtavan hieno kukkaketo, se oli aivan uskomaton. Kun yritimme itse tehdä ketoa kylvämällä, emme onnistuneet läheskään yhtä hyvin.”

Suojavyöhykkeillä parveilee kesäisin perhosia, mehiläisiä ja muita pölyttäjiä, joiden ahdinkoon on havahduttu ympäri maailman. Pölyttäjät ovat olleet Vaittisen mielessä myös hänen istuttaessaan tilalle metsälehmuksia. ”Puissa käy melkoinen pörinä keskikesällä, jolloin muita kukkivia kasveja saattaa olla hetkellisesti vähemmän.”

Peltotöitä suojavyöhykkeet eivät ole haitanneet, päinvastoin – puimurilla kelpaa ajella niitä pitkin. Taloudellisesti uhraus tuntui pieneltä, koska ojanpenkereet eivät olleet tilan parasta peltoa. Ravinteet ja multa olivat huuhtoutuneet pois, ja jäljellä oli pelkkää savea. Penkkojen viljelemisessä oli muutenkin omat hankaluutensa. ”Kun koetimme kyntää penkereitä entisaikaan valtaojan reunaan saakka, maata sortui usein ojaan. Kävipä joskus niinkin, että traktorikin oli ojassa”, Vaittinen muistelee.

Heinänkorjuu hoituu naapuriavulla

Suojavyöhykkeillä kasvava heinä on tukiehtojen mukaan niitettävä ja vietävä pois. Niittotyö on siirtynyt ajan myötä isältä pojalle eli Ilmari Vaittiselle. Leikkuun jälkeen heinä pöyhitään, jotta se kuivuisi paalauskuntoon. Pöyhimen Vaittiset ovat saaneet lainaksi läheiseltä Lassilan tilalta, jonka vanhaisäntä Markku Lassila on hoitanut paalauksen ja heinän myynnin hevostiloille. Pikkupaaleille riittää kysyntää, koska kovin moni ei niitä enää tee.

”Yleensä kaikki mitä on tullut, on myös mennyt, eikä ole oikein riittänytkään. Jos heinän tarvitsijalla on vain hevonen tai kaksi, ei isojen pyöröpaalien käsittelyyn ole tiloja eikä koneita”, Martti Vaittinen sanoo. Omalla tilalla ei heinänsyöjiä ole. Riistaeläimille on viety muutama paali talvievääksi, siinä kaikki.

Uudistamista suojavyöhykkeet eivät ole kaivanneet, eikä niihin oikein parane kajotakaan. ”Olemme Lassilan isännän kanssa ihmetelleet, miten heinää riittää aina vain. Ilmeisesti pellolta kulkeutuu jonkin verran ravinteita suojavyöhykkeellekin.” Ojiin eivät ravinteet ja kiintoaines sitten vyöhykkeeltä enää helposti pääsekään, mikä suojelee vesistöjä rehevöitymiseltä ja samentumiselta.

Laskeutusaltaat odottavat ruoppausta

KUVES (Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä) kaivautti Vuohikkaanojaan laskeutusaltaiden ketjun 1990-luvun lopulla. Vaittinen naapureineen sekä Paijalan Metsänkävijät olivat hankkeessa aktiivisesti mukana. Runsaan 500 metrin matkalla on puolenkymmentä allasta, jotka näyttävät pieniltä lammilta.

Puronreunat olivat suurelta osin vesijättömaata ja siten viljelykelvottomia. Kun puusto oli raivattu, paikalle saapuivat iso kaivinkone ja dumpperi, jota tarvittiin maan siirtämiseen. ”Meillä oli erinomaiset urakoitsijat, joilla oli maataloustaustaa. He ymmärsivät, miten homma piti tällaisella tilalla hoitaa.” Silmää ja osaamista vaadittiin mm. maaston profilointiin. Osa puronreunoista täytettiin, osa kaivettiin altaiksi. Viljely helpottui huomattavasti, kun löysä pöpelikkö saatiin pois pellon laidalta.

Altaat ovat elävöittäneet niin maisemaa kuin eläin- ja kasvilajistoakin. Paikalliset järvikalalajit ovat olleet edustettuina kuhaa lukuun ottamatta. Sudenkorentojen laivueet liikkuvat kesäisin hyönteisjahdissa. Jokaisessa telkänpöntössä on ollut asukkaita, ja onpa altailla pesinyt joutsenparikin. Metsästysseura on harventanut villiminkkikantaa vesilintujen poikasten varjelemiseksi. Rantakukka ja tervaleppä kasvavat runsaina.

Lammikoita vaivaa umpeenkasvu, joka on pahentunut vuosi vuodelta. Kalastaminen on käynyt hankalaksi, eivätkä telkätkään viihdy hetteikössä yhtä hyvin kuin alkuaikojen avovesissä. ”Ensimmäiset kymmenen vuotta menivät hyvin. Vesikasvillisuutta oli siellä täällä, kuten pitääkin, mutta sitten se suorastaan roihahti kasvuun.” Lampien pohjalle on sedimentoitunut mutaa ja lammet ovat madaltuneet sitä mukaa. Mutaa kulkeutuu pelto-ojia pitkin, ja eroosio on syönyt penkereitä Vuohikkaanojan yläjuoksulla. ”Yllättävän paljon on mutaa tullut.”

Vesiensuojelun näkökulmasta altaiden täyttyminen mudalla ja kasvillisuudella sisältää hyvän uutisen: kiintoaines jää altaisiin, vesi pysyy kirkkaampana ja vesikasvit syövät mudassa muhivia ravinteita. ”Altaat ovat siis tehneet tehtävänsä. Nyt on vain raja tulossa vastaan.”

Ensi kesänä Vaittiset suunnittelevat ryhtyvänsä ruoppauspuuhiin. Isä-Vaittinen on hankkinut käytetyn pumpun ja poika-Vaittinen nikkaroinut lautan. Enää puuttuvat letkut perästä. Martti Vaittisella on hyviä kokemuksia vastaavanlaisesta ruoppauskalustosta takavuosilta. ”Mudan poispumppaus onnistuu mainiosti, ja kortteikkokin lähtee niin että rapina käy.”

Ennen operaation aloittamista on ratkaistava, mihin ruoppausmassat sijoitetaan. Mudan mukana tulee valtava määrä vettä, joka ei haihdu hetkessä. Pitkien matkojen päähän mutaa ei kannata lähteä kuskaamaan. Vaittinen luottaa siihen, että sopiva sijoituspaikka löytyy. ”Pellolla on notkelmakohtia, joihin tavaraa mahtuisi. Luulen, että naapurikin ottaisi mielellään mutaa puutarhaansa.” Mudan seassa on runsaasti orgaanista ainetta, mikä tekee siitä oivallista maanparannusainetta saviselle pellolle.

Laskeutusaltaat ovat pidättäneet hyvinvaluma-veden mukana tulevaa kiintoainesta.
Laskeutusaltaat ovat pidättäneet hyvin valumaveden mukana tulevaa kiintoainesta.

 

 

Ojapellon tila

Viljelijä: Martti ja Ilmari Vaittinen.

Sijainti: Paijalan kylä Tuusulanjärven länsipuolella.

Koko: Peltoa noin 16,5 hehtaaria, metsää n. 30 ha.

Tuotanto: Tavanomaisessa tuotannossa. Luomuun siirtyminen harkinnassa.

Viljelykasvit: Kuivaheinä, kaura, rypsi, tattari.

Talviaikainen kasvipeitteisyys: Yli 50 prosenttia.

Muut ympäristötoimet: Suojavyöhykkeet, laskeutusaltaat, riistapelto.

Jatkaja: Ilmari Vaittinen jatkanee. Tilakoko on kuitenkin riittämätön päätoimiseen viljelyyn.

 

TEKSTI JA KUVAT: PEKKA KARPPINEN, VIESTINTÄTOIMISTO KLANGA