Sienet, bakteerit ja muu mikrobisto ovat rusutjärveläisen luomuviljelijän yhteistyökumppaneita peltojen kasvukunnon parantamisessa. Mikrobit viihtyvät muokkaamattomassa maassa, jossa kasvaa monia kasvilajeja.

 

Pentti Mattila siirtyi luomuun vuonna 1996, kun tilan sukupolvenvaihdos oli tehty. Hän kokee luomun kiinnostavammaksi ja haastavammaksi kuin tavanomaisen tuotannon ja on ratkaisuunsa tyytyväinen. ”Maat ovat nyt paremmassa kunnossa muun muassa vesitalouden suhteen, mutta eivät niin hyvässä kuin haluaisin. Oppipolulla olen yhä.”

Pentti Mattila lapionvarressa Pekka Karppinen
Ympärivuotinen ja monilajinen kasvipeitteisyys on Pentti Mattilalle yksi viljelyn lähtökohdista.

Joitakin vuosia sitten hän tutustui amerikkalaisen Gabe Brownin saavutuksiin maan tervehdyttämisessä mikrobien ja monimuotoisuuden avulla. Brown viljelee suurtilaansa Pohjois-Dakotassa, missä olosuhteet maanviljelylle ovat vieläkin ankarammat kuin Suomessa. Mattilan ajatusrakennelmia ovat ravistelleet myös amerikkalainen mikrobiologi Elaine Ingham sekä australialainen maaperäekologian tutkija Christine Jones.

Heidän opeillaan on päästy maailmalla huikeisiin tuloksiin. ”200 millimetrin sade pystytään imeyttämään maahan vuorokaudessa. Meillä 10 millin vedentulo voi aiheuttaa tulvan, koska maat ovat niin huonossa kunnossa.” Vesi ei imeydy ja pidäty maahan vaan virtaa pintaa pitkin pois. Kuivana vuonna vesivarasto loppuu. Jos maaperässä elää monimuotoinen sieni-, bakteeri- ja muu mikrobipopulaatio, kasvi tulee toimeen vähemmällä vedellä. Kulutus voi vähentyä 50 – 80 prosenttia, kun kasvin ei tarvitse tuhlata energiaa veden haihduttamiseen nostaakseen maasta ravinteita. Sienet ja bakteerit tuovat niitä kasville saaden vastapalveluna kasvien yhteyttämällä rakentamia sokereita.

Vilkastuneesta mikrobitoiminnasta on alkanut näkyä merkkejä Mattilankin pelloilla. Sienten lisääntyessä pelto nousee korkeammalle luonnon sukkession tasolle, mikä hyödyttää mm.  heinämäisiä kasveja kuten viljoja. Samalla alemman tason kasvit, joihin useimmat rikat lukeutuvat ja jotka suosivat bakteeripitoista ja tiivistynyttä maata, menettävät itselleen suotuisat olot. ”Muokkaamalla ja tiivistämällä peltoja viljelemme rikkoja, emmekä pääse niistä eroon. Jo kahden vuoden nurmen jälkeen huomaa, että rikkaruohot vähenevät.” Satotasoihin ei havaittavia vaikutuksia ole vielä ollut, mutta hän uskoo niidenkin kohenevan yhteensopivien kumppanikasvien myötä.

Mattilan näkemys on, että nyky-Suomessa tehoviljellään käytännössä kuollutta maata, jonka luontaiset prosessit on tuhottu muokkauksella ja kemikaaleilla. Kasveille annetaan vain muutamaa ravinnetta epäluonnollisessa, liukoisessa muodossa. ”Kasvit ovat huonovointisia ja sairaita. Maa ei pidätä sen enempää vettä, ravinteita kuin epäpuhtauksiakaan, vaan ne valuvat väärään paikkaan.” Pellosta puuttuu sienten muodostama makrorakenne, minkä vuoksi vallalla ovat hapettomat eli anaerobiset prosessit ja maan ruokaverkko ei toimi. Yhdysvaltain Keskilännessä on jo laajoja alueita, missä nitraattien ja kasvinsuojeluaineiden kyllästämä pohjavesi on muuttunut juomakelvottomaksi.

Muokkaus rikkoo rihmastot

Mattila muokkaa maata niin vähän kuin mahdollista, mieluiten ei yhtään. Silloin viljelyn kannalta hyvät mikrobit pystyvät lisääntymään ja pitämään rikkakasvit kurissa. ”Muokkaus tappaa viljelykasvien tarvitsemat sienet. Lisäksi se tiivistää maan, mistä on haittaa hyödyllisille aerobisille bakteereille ja etua rikkojen kanssa yhteistyössä toimiville mikrobeille.”

Mattila pyrkii ylläpitämään vihreää ja yhteyttävää kasvustoa koko sulan kauden ajan. Syysmuokkausta ei tehdä ollenkaan, jottei yhteyttäviä kasveja tapeta. ”Tavoitteenani on saavuttaa 8 – 10 kuukautta kasvua ”perinteisen” kahden kuukauden vihreyden sijaan. Aina kun pelto vihertää, se sitoo hiiltä.” Mattila on yrittänyt löytää kasveja, jotka kuolisivat luonnollisesti pakkasessa, jolloin viljelykasvin siemenen voisi suorakylvää keväällä kuolleeseen kasvustoon. Toistaiseksi kevytmuokkausta tarvitaan vielä keväisin. Hän omistaa yhdessä toisen viljelijän kanssa vetojyrsimen, jolla pystyy rikkomaan maan pinnan ja pöllyttämään aluskasveja. Tavoitteena on, että satokasvi pääsisi niskan päälle kylvön jälkeen.

Hyödylliset mikrobit vaativat aerobisia eli hapekkaita oloja, kun taas hapettomuus on haitallisten mikrobien mieleen. Jos vettä läpäisevän pintakerroksen alla on tiivistynyttä savea, häviää maasta happi kovien sateiden jälkeen. Anaerobisten bakteerien tuottama alkoholi on myrkkyä viljelykasvien juurten solurakenteille. ”Kyntämällä ei hapekkaita oloja saada aikaiseksi. Pinnasta 20 senttiä alaspäin on kyllä hapekasta, mutta sitten tulee stoppi”, Mattila sanoo.

Monilajisuutta ja kumppanikasveja

Monimuotoisuus on Mattilan mukaan tavoiteltavaa paitsi mikrobien myös kasvien osalta. Diversiteetin lisääminen vähentää lannoitustarvetta ja antaa parempia satoja. ”Pyrin siihen, että kasvussa on aina vähintään kymmenkunta eri kasvia. Etsin hyviä kumppanikasveja, joita voisi kasvattaa tehokkaasti sekaisin mutta jotka saisi lajittelemalla irti toisistaan sadonkorjuuvaiheessa.” Suunnitelmissa on kokeilla linssien ja ohran sekä härkäpavun ja vehnän sekaviljelyä.

Aluskasvi määräytyy seuraavan vuoden viljelyaikeiden perusteella. Jos suunnitelmissa on satokasvin, esim. viljan viljely, pitää aluskasvin tai syksyllä kylvetyn kerääjäkasvin kuolla pakkasessa taikka olla keväällä helposti ”tapettavissa”. Tällaisia ovat mm. italianraiheinä, kaura ja tattari. Jos taas viljelyvuorossa on nurmi, tulee aluskasvin olla mahdollisimman syväjuurinen ja kestävä. Esim. timotei ja ruokonata sekä puna- ja valkoapila sopivat tarkoitukseen. Apilan käyttöä Mattila on tosin alkanut rajoittaa sen ”ryöhäävyyden” vuoksi.

Mattila on hankkinut sekakylvöä varten vanhan puhallinlevittimen, joka on alun perin tehty väkilannoitteiden levittämiseen. Jahka laite on saatu käyttökuntoon, hän aikoo kylvää syksyllä puinnin jälkeen peltoon erikokoisia kasveja samalla ajolla, esimerkiksi härkäpapua ja heinänsiementä. Keskipakolevittimellä se ei onnistu, koska siemenet eriytyvät säiliössä ja lentävät omia matkojaan.

Kun maan luontainen tasapaino saadaan palautettua, ei lisäravinteita enää tarvita. Liukoinen fosfori on Mattilan mukaan erityisen haitallista. Kasvin ja sienen välinen yhteistyö loppuu, jos kasvin saatavilla on liukoista fosforia. ”Periaatteessa suomalaisessa peltomaassa on jo valmiiksi riittävästi ravinteita. Silti niitä kannetaan sinne koko ajan lisää.”

Hyvinvoivassa maassa sienet kuljettavat vettä syvältä maaperästä viljelykasvin juurten ulottuville ja liuottavat ravinteita kasville. Sienillä on myös maan rakennetta parantava vaikutus: ne tuottavat isoja makromuruja, jotka huokoistavat maata. Maan vesitalous pysyy kunnossa ja pintavirtaukset sekä eroosio vähenevät merkittävästi. Liukoisia ravinteita ei pidä olla maassa vapaana, vaan niiden tulisi mennä vaihdannan kautta sieneltä tai bakteerilta kasville.

Koska kasveille annetaan väkilannoitteissa vain muutamaa ravinnetta, ne kärsivät Mattilan mukaan kroonisista puutostiloista ja ravinnevinoumista, jotka johtavat kasvien sairastumiseen. ”Luonnon järjestelmässä hyönteisten kuuluu syödä sairaat kasvit. Suomessakin on ollut todella pahoja tuholaisongelmia rypsissä ja rapsissa viime vuosina.” Maan oman ravinnetuotannon elvyttäminen on tie kasvinsuojeluaineiden käytön vähentämiseen.

Lapiollinen maata Pekka Karppinen
Hyvinvoivassa maassa sienet, bakteerit ja muut mikrobit välittävät ravinteita kasveille.

Ollilan tila

Viljelijä: Pentti Mattila

Sijainti: Rusutjärven kylä, Tuusula

Koko: peltoa 45 hehtaaria

Tuotanto: luomussa

Viljelykasvit: mallasohra, syysohra, vehnä, härkäpapu (vehnän kanssa), linssit (ohran kanssa), heinä

Talviaikainen kasvipeitteisyys: 100 prosenttia

Muut ympäristötoimet: lakisääteiset suojakaistat – ”Viljelytoiminnalla yritän saada ympäristövaikutuksia.”

Jatkaja: ei vielä tiedossa

 

TEKSTI JA KUVAT: PEKKA KARPPINEN, VIESTINTÄTOIMISTO KLANGA