Työn tarkoituksena oli selvittää, voidaanko maan puukuitulisäyksella ja talviaikaisella kasvipeitteisyydellä parantaa maan mururakenteen kestävyyttä, ja siten pienentää maan eroosioherkkyyttä. Puukuidun vaikutuksia tutkittiin RaHa-hankkeen havaintokokeisiin osallistuneiden viljelijöiden koelohkoilta kerätyistä pintamaanäytteistä. Mukana

Havaintokokeessa seurattiin biohiilen (puuhiili) levitystä ja sen vaikutusta rypsin satoon ja ravinteiden huuhtoutumiseen. Kokeessa levitetään ja muokataan biohiiltä maahan noin 10 tn hehtaarille. Biohiilen odotetaan parantavan muun muassa maan vesitaloutta,

Karjanlanta on arvokasta lannoitetta, jonka sisältämät ravinteet tulisi käyttää mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi viljelykasvien ravinteina. Kotieläimet ovat jakaantuneet epätasaisesti sekä valtakunnallisesti, alueellisesti että paikallisesti. Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan on syntynyt erityisesti sika-