side-area-logo

Elävä maa mikrobien avulla

Maakunta: Uusimaa
Luomutila
Julkaisija: VILKKU-hanke 2019

Sienet, bakteerit ja muu mikrobisto ovat Tuusulassa rusutjärveläisen luomuviljelijän Pentti Mattilan yhteistyökumppaneita peltojen kasvukunnon parantamisessa. Mikrobit viihtyvät muokkaamattomassa maassa, jossa kasvaa monia kasvilajeja. Pentti Mattila siirtyi luomuun vuonna 1996, kun tilan sukupolvenvaihdos oli tehty. Hän kokee luomun kiinnostavammaksi ja haastavammaksi kuin tavanomaisen tuotannon ja on ratkaisuunsa tyytyväinen. ”Maat ovat nyt paremmassa kunnossa muun muassa vesitalouden suhteen, mutta eivät niin hyvässä kuin haluaisin. Oppipolulla olen yhä.”

Lue lisää >>

Vuokrapeltojen kunnostus palkitsee tekijänsä

Maakunta: Uusimaa
Julkaisija: VILKKU-hanke 2017

Mäntsäläläisen Norrkullan kartanon isäntä Petri Kauppinen hoitaa muilta maanomistajilta vuokraamiaan peltoja vähintään yhtä hyvin kuin omiaankin. Palkitsevinta on nähdä, kuinka pellon kunto kohenee silmissä oman työn tuloksena. Vuokrapeltojen osuus on jo reilusti yli puolet Kauppisen viljelemien peltojen kokonaispinta-alasta. Perusparannus-toimenpiteitä hän on tehnyt lähes kaikilla vuokraamillaan mailla. ”Enemmän minä teen oikeastaan töitä vuokrapelloilla kuin omillani, koska omilla pelloilla ei ole enää mitään suurempaa kunnostustarvetta.”

Lue lisää >>

Vuokrasopimus velvoittaa hoitamaan ympäristöä

Maakunta: Varsinais-Suomi
Julkaisija: TEHO-hanke 2012

Kunta voi vaikuttaa vuokramaittensa käyttöön. Turun kaupungin 2000 peltohehtaarista omassa viljelyssä oleva kymmenennes on luomutuotannossa, ja vesiensuojelussa käytetään muun muassa suojavyöhykkeitä ja kosteikkoja. Myös ulkopuolisille vuokrattujen peltojen vuokrasopimukset ovat kaupungin maatilaintarkastajan Timo Sirkiän mukaan tarkkoja ja harkittuja. Vuokrasopimuksissa voidaan vaatia suojavyöhykkeiden perustamista vesistöön rajautuvilla lohkoilla. Lisäksi pyritään edistämään peltojen kalkituksia, pientareiden niittoa ja kosteikkojen perustamista.

Lue lisää (PDF) >>