Viljelyn monipuolistaminen ja kerääjäkasvien käyttö ovat mahdollisuus muuttaa tuotantoa kestävämmäksi. Tavoitteena on löytää keinoja, jotka ovat sekä ympäristön että tilan tuotannon ja talouden kannalta mielekkäitä. Tässä julkaisussa tuodaan esiin kolme

Julkaisun ensimmäisessä osassa on kerätty yhteen kokemuksia ja palautetta Peltomaan laatutesteistä. Testin avulla havainnoidaan ja saadaan tietoa peltomaan fysikaalisesta ja biologisesta tilasta sekä maan kokonaisvaltaisesta tilanteesta. Testissä saadut havainnot toimivat

Raportti käsittelee jaettua typpilannoitusta ja toisessa osassa käsitellään pientareiden ja suojakaistojen vaikutusta peltolohkolta saatavaan taloudelliseen tulokseen. Kolmannessa osassa esitetään tuloksia kokeilusta, jossa pyrittiin vähentämään kipsin avulla fosforin huuhtoutumista pellolta. Neljäs